Sitä tuntee olevansa pohjalla, hyvin syvällä, kun itkee niin että kurkkuun ja silmiin sattuu, eikä meinaa henkeäkään enää saada, kädet täristen ja katsoen kun rakas pakkaa tavaroitaan isoon punaiseen kassiin ja lähtee. Minä olin se joka pyysi häntä lähtemään ja nyt minä itken ties kuinkamonennetta tuntia hänen peräänsä. Oliko kaikki tässä? Mitä nyt kuuluu tehdä? Miten tästä jatketaan, minnepäin ja kenen kanssa? Enkä edes muista koska viimeksi olisin tarkoituksella syönyt kaapit tyhjäksi oksentamista varten. Miksei rakkaus riitä, vai riittääkö muka. Pitäisikö sen riittää?