Sitä tuntee olevansa pohjalla, hyvin syvällä, kun itkee niin että kurkkuun ja silmiin sattuu, eikä meinaa henkeäkään enää saada, kädet täristen ja katsoen kun rakas pakkaa tavaroitaan isoon punaiseen kassiin ja lähtee. Minä olin se joka pyysi häntä lähtemään ja nyt minä itken ties kuinkamonennetta tuntia hänen peräänsä. Oliko kaikki tässä? Mitä nyt kuuluu tehdä? Miten tästä jatketaan, minnepäin ja kenen kanssa? Enkä edes muista koska viimeksi olisin tarkoituksella syönyt kaapit tyhjäksi oksentamista varten. Miksei rakkaus riitä, vai riittääkö muka. Pitäisikö sen riittää?

on aika hiljaa kiittää

Koska mä kirjoitan julkista blogia, mä tiedän että kaikilla on halutessaan/löytäessään mahdollisuus lukea mun blogia ja tunnistaa mut tästä. Mä kirjoitan juuri sillä tavalla, että mut kyllä tunnistaa näistä teksteistä minuksi. Ja mä olen tiedostanut sen aina. Kuitenkin mua ärsyttää suunnattomasti että joku kuunaama huutelee ihmisille mitä mä täällä kirjoitan ja näinollen myös jakaa mun blogin osoitetta ihmisille. Tätä mä en arvosta. Esimerkiksi pirkkapoika. Pirkkapoika tietää että mua on ärsyttänyt kun hän ei tullut käymään kun olin kipeä ja hän tietää asioista joista tänne kirjoitan, silti en tahdo hänen näkevän mitä kirjoitan. Poika myös tietää että mua ärsyttää, kun hän teki mun synttäreillä oharit eikä tullutkaan vaikka oltiin sovittu, tätäkään ei tarvitse pojalle lähteä huutelemaan. Mä myös tiedän kenen kanssa poika on pussaillut, joten niitä ei tarvitse mulle huudella. Me kyllä puhutaan ja meidän asiat ei muille kuulu. Enivei, tämän blogin kirjoittaminen loppui tähän. Ainakin toistaiseksi. Ihan vaan siksi koska mua ärsyttää. Jos olisi ystävä, voisi luottaa.

Enkä mä edes muista kuinka monta vuotta olen tänne sydäntäni purkanut, enkä mä edes muista kuinka moni ihana lukija on saanut mut hymyilemään ja itkemään, ajattelemaan. Siksipä mä kiitän kaikkia niitä lukijoitakin jotka on jaksanut mun matkaani seurata. Eiköhän me täältä nousta!